Olen ollut aina hyvin kriittinen tekniikkaa ja mediaa kohtaan. Kasdigit kurssi antoi minulle kuitenkin uudenlaisen näkökulman tarkastella tekniikkaa oppimisvälineenä, etenkin kouluympäristössä. Olen rinnastanut koneella olemisen esimerkiksi pelaamiseen ja facebookin selailuun, enkä niinkään ajatellut että joku voisi olla riippuvainen internetistä myös oppimisen takia. Jonna Leinosen blogipäivitys siis avasi silmiäni tässäkin asiassa, ja enää en ajattele asiaa niin yksipuolisesti. Ehkä omat hieman rajalliset taitoni tekniikan kanssa rajaavat myös ajatusmaailmaani sitä kohtaan. Tämän kurssin jälkeen aion ehdottomasti arvostaa enemmän tietotekniikka-taitoja, ja koen ne erittäin hyödyllisiksi. En ollut esimerkiksi koskaan perustanut blogia, saatika kirjoittanut blogi-päivitystä. Ajattelen tämänkin olevan hyvää harjoitusta.

Kurssilla tuli paljon esiin se, kuinka koululaisetkin tulevat yhä enemmän oppimaan tableteilla ja muilla tavoilla kirjojen lisäksi. Tämä tuntui aluksi erittäin huolestuttavalta, ja koen että asia voikin olla hieman vaarallisilla vesillä liikkumista, mutta diginatiivit oppilaat osaavat ehkä minua paremmin suhtautua tekniikkaan ja mediaan. Ainakin heitä tulisi paremmin opastaa näissä asioissa. Tällä kurssilla sain ehkä paremman käsityksen tekniikan kautta oppimisesta. Oli hauska huomata, että ryhmätyötkin onnistuivat internetin välityksellä, eikä ainakaan omassa ryhmässä asia tuottanut ongelmia. Se oli samankaltaista vuorovaikutusta, kuin normaaleissa face to face ryhmätöissä.

Ajattelin ennen kurssia, että vuorovaikutus on kaiken perusta oppimisessa. Edelleenkin pidän sitä tärkeimpänä kriteerinä, mutta luennolla ilmi tullut tutkimus intialaisista lapsista joille tuotiin kone, ja jolla he sitten opiskelivat englannin kieltä itsenäisesti, antoi aivan uuden näkökulman oppimiseen. En olisi uskonut, että kukaan lapsi pystyisi oppimaan uutta kieltä, tai mitään muutakaan yhtä vaikeaa asiaa ilman minkäänlaista opastusta. Tutkimus hämmästytti minua valtavasti.

Kasdigit oli kurssina minulle loppuen lopuksi hyvin antoisa, ja varmasti hyödyllinen tulevaisuuden työelämän haasteita ajatellen. Alati muuttuva tekniikka on samalla haaste, mutta myös apu tulevaisuudessa. Siinä pitäisi jotenkin itsekin vain pysyä mukana, ja toivottavasti tulen siinä onnistumaan. Sain artikkeleja ja muiden kirjoituksia lukiessa täysin uusia näkökulmia asioihin. Opin siis internetin välityksellä itsekin, ja koin sen yllättävän helpoksi.

Kirjat ovat olleet pienestä pitäen itselleni tärkein oppimisväline, johtuen ehkä siitä että pienenä minulle on luettu paljon. Lapsena radio ja televisio olivat myös merkityksellisiä. Radiosta soi jatkuvalla syötöllä Ultra Brata tai Tik Takia. Televisiosta katsottiin lastenohjelmat joiden mukaan lähdettiin kävelemään kouluun, iltaisin taas Salatut elämät ja sen jälkeen olikin iltapalaa.

Sain ensimmäisten joukossa kolmannella luokalla Nokian 3310-puhelimen. Muistan luokkakavereideni olleen kateellisia ja itse tunsin ylpeyttä siitä että sain soittaa vanhemmilleni koska halusin, lähettää tekstiviestejä ihastuksille ja pelata matopeliä. Ajattelen olleeni onnekas, että lapsuudessani puhelimilla ei vielä pystynyt tekemään paljoa, sillä silloin keskittyminen olisi kohdistunut liikaa puhelimeen, eikä esimerkiksi leikkeihin. Tietokone tuli perheeseeni ehkä kuudennella luokalla. Yläaste meni tietokoneella istuessa, silloin isoja sanoja olivat ii2, irc-galleria ja messenger. Etenkin messenger oli tärkeä yhteydenotto-väline ystävien kanssa. Siellä pystyi myös juttelemaan helposti ihastuksille. Näin jälkikäteen ajateltuna monet vietetyt tunnit tietokoneen ääressä olivat täysin hukkaan heitettyjä.

Lukio-aikoina tietokoneella alkoi tekemään jotain järkevääkin, kuten lukemaan uutisia. Tietokone oli itselleni ehdottomasti tärkein median muoto. Myös blogit ja facebook astuivat kuvioihin noina aikoina. Älypuhelimien aikana facebook on päivittäisessä selailussa, kuten ovat lukemattomat muutkin sovellukset. Puhelin on syrjäyttänyt itselläni tietokoneen käytön melko minimiin. On myös melko surullista ajatella miten paljon puhelinta tulee selattua, ja vielä ystävienkin seurassa.

Olen usein hämmästellyt nuorempia serkkujani ja muita lapsia, jotka käyttävät mitä tahansa tietokonetta ja muuta laitetta yhtä helposti kuin kääntävät kirjan sivua. Itselläni kun tuntuu tavallisen tietokoneen käyttäminenkin tarpeeksi haasteelliselta. Ehkä on siis ollut onni sekä epäonni syntyä 90-luvun alussa. Osaan ehkä arvostaa tavallisen kirjan lukemista enemmän kuin 2000-luvulla syntynyt lapsi, mutta yhteiskunnan muuttuessa yhä enemmän tietotekniikkaa painoittavammaksi joudun ponnistelemaan enemmän taitojeni kanssa.